Mitä koira oikeasti oppii? - Oppimisen näkymätön puoli selkokielellä

Moni koiranomistaja kouluttaa koiraansa innokkaasti: opetetaan istumaan, kulkemaan nätisti, tulemaan luokse ja niin edelleen. Mutta silti koira ei aina toimi kuten toivottiin – varsinkaan silloin, kun se “osaa kyllä kotona.” Mistä se johtuu?

Usein ongelma ei ole siinä, että koira ei ymmärtäisi tai ei haluaisi tehdä, vaan siinä, että se on oppinut jotain muuta kuin mitä me kuvittelimme opettavamme.

Koiran oppiminen ei tapahdu sanojen tai tarkoitusperien kautta. Se ei lue ajatuksiamme eikä tulkitse hyvää yritystä. Koiralle oppiminen tarkoittaa käytännössä tätä:

“Kun teen näin, mitä tapahtuu?”

Se seuraa seurauksia, ei sanoja.

Koira oppii siitä, mikä kannattaa – ei siitä, mitä me tarkoitimme

Kuvitellaan, että koira hyppää ihmistä vasten. Omistaja toruu sitä kovalla äänellä. Koiran näkökulmasta: tein jotain, ja sain paljon huomiota. Tulos? Hyppiminen saattaa vahvistua.

Tai ehkä koira haukkuu ohikulkevalle koiralle, ja ohjaaja tarjoaa namin hiljenemisen jälkeen. Seuraako palkkio haukkumisesta vai hiljentymisestä? Se riippuu ajoituksesta – ja siitä, miten koira tilanteen kokee.

Kouluttamisessa tärkeintä ei ole se, mitä me luulemme opettavamme, vaan se, mikä käytös vahvistuu toistuvasti.

Ajoitus – palkkion on osuttava oikeaan hetkeen

Ajoitus on oppimisen tarkin työkalu – ja usein vaikein. Jos palkkio tulee liian myöhään, koira saattaa yhdistää sen aivan toiseen käytökseen kuin oli tarkoitus.

Esimerkiksi: koira istuu, mutta ehtii nousta ennen kuin nami tulee esiin. Seuraus? Koira oppii, että seisomisesta saa palkan – ei istumisesta. Ja ainakin myös sen että istumisessa riittää kun pylly koskee maata, ei tarvitse jäädä siihen.

Tarkka ajoitus tarkoittaa, että koira saa tiedon juuri siitä hetkestä, josta haluamme sen oppivan. Se on helpompaa sanoa kuin tehdä – ja siksi monesti koira oppii ihan muuta kuin oli tarkoitus.

Yleistäminen – kotona tottelee mutta ulkona ei?

Ne eivät yleistä opittuja taitoja automaattisesti eri paikkoihin tai tilanteisiin. Se, että koira osaa istua olohuoneessa, ei tarkoita että se istuisi kadunkulmassa, koirapuiston vieressä tai vieraiden keskellä.

Taitojen siirtäminen uusiin ympäristöihin vaatii harjoittelua – eli erikseen opettamista niissäkin paikoissa. Tämä ei tarkoita, että koira olisi itsepäinen tai testaisi. Se tarkoittaa vain, että se ei vielä osaa sitä käytöstä siinä tilanteessa.

Tahattomat asiat – kun koira oppii väärin

Toisinaan koira oppii tarkasti toistuvia rutiineja – mutta ei niitä osia, joita me kuvittelemme sen oppivan.

Esimerkki:

• Koira ei tule luokse, ennen kuin ohjaaja ottaa taskusta namin.

• Koira ei istu, ennen kuin käsi liikkuu.

• Koira haukkuu ovella, hiljenee, ja saa namin – ja alkaa myöhemmin haukkua pyytääkseen sitä.

Nämä ovat tahattomia vihjeitä tai käytösketjuja, jotka syntyvät vahingossa. Koira ei tee väärin – se toimii juuri niin kuin oppi. Siksi kouluttajan kannattaa välillä kysyä: mitä tässä oikeastaan vahvistetaan?

Oppiminen voi myös keskeytyä kun tilanne menee liian vaikeaksi

Koiran oppimiskyky ei ole rajaton. Jos tehtävä on liian vaikea tai ympäristö liian kuormittava, oppiminen voi katketa kesken.

Tämän kirjoituksen idea tuli mieleeni äskettäin eräässä tilanteessa, jota pääsin seuraamaan:
Koira onnistui kahdessa ensimmäisessä noutoharjoituksessa hyvin. Kolmas tehtävä oli liian haastava ja jo raskaskin. Koira epäonnistui – ja ohjaajien äänenpainot muuttuivat. Alettiin hokea “ei”, toistaa käskyjä kiihtyneesti ja vinguttaa koirapilliä. Siis nostaa stressiä, joskin tahattomasti - tottakai.

Koira ei kuitenkaan seuraavassakaan helpotetussa harjoituksessa enää toiminut – se alkoi vältellä. Se nuuski maastoa, merkkaili, ja katsoi ohjaajiinsa tuskin lainkaan. Se ei ollut tottelematon – se oli stressaantunut. Se myös pelkäsi, tai ainakin jännitti. Oppiminen oli jokatapauksessa siltäiltaa loppunut.

Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
Se on kysymys, joka jokaisen meistä kannattaa pysähtyä kysymään silloin, kun koira “ei enää toimi”. Emme vastaa siihen vielä tässä – mutta palaamme aiheeseen myöhemmin, kun puhumme tunnetilojen muutoksista koulutustilanteissa.

Käytös ei ole temppu – se on osa tunnetilaa

Käyttäytyminen ei ole koskaan irti koiran tunnetilasta. Koiran on tunnettava olonsa turvalliseksi, levolliseksi ja keskittyneeksi voidakseen oppia.

Jos koira on pelokas, kiihtynyt, jännittynyt tai turhautunut, sen kyky oppia heikkenee – tai katoaa kokonaan. Tällöin ei auta “tehostaminen”, vaan tilanteen rauhoittaminen ja koulutuksen helpottaminen.

Mitä siis kannattaa tehdä käytännössä?

• Tarkkaile käytöstä, älä omia odotuksia: vahvistuuko se, mitä halusin?

• Kiinnitä huomiota ajoitukseen – palkkio kertoo, mikä käytös kannattaa.

• Harjoittele eri ympäristöissä – käytös ei siirry itsestään.

• Jos koira "ei toimi", mieti ensin: onko tehtävä liian vaikea?

• Muista: koulutus ei ole vain tekniikkaa – se on myös tunnetilojen hallintaa.

Yhteenveto – Koiran oppiminen on loogista, mutta ei ihmismäistä

Koirat ovat tarkkoja havainnoijia. Ne eivät ymmärrä sanoja kuten me – mutta ne ymmärtävät tilanteiden seurauksia.

Tätä periaatetta kutsutaan operantiksi ehdollistumiseksi, ja se on yksi käyttäytymistieteen keskeisistä opeista: käytös, jota seuraa palkkio, vahvistuu – ja käytös, jota ei palkita, heikkenee.

Kyse ei ole niinkään mielipiteistä vaan oppimisen biologiasta.

Kun opimme katsomaan koulutustilannetta koiran näkökulmasta, vältämme monet yleisimmistä koulutusvirheistä. Se, mitä koira oppii, ei ole sitä, mitä me tarkoitimme – vaan sitä, mitä me vahvistimme.

Ja joskus paras koulutustaito onkin pysähtyä ja miettiä: mitä koira itseasiassa oppii juuri nyt?