Resurssiaggressiivisuus - ei hallintaa, vaan huolta

Resurssiaggressiivisuus kuulostaa uhkaavalta sanalta. Se tuo mieleen koiran, joka murisee ruokaansa, suojelee leluaan tai jähmettyy sohvan kulmaan luu hampaissaan. Moni ajattelee heti: “Se yrittää hallita minua” tai “Se koittaa pitää valtaa.”

Mutta mitä jos todellisuudessa kyse onkin aivan päinvastaisesta? Mitä jos tämä vartiointi ei olekaan hallintaa – vaan pelkoa?

Murina ei ole vallanosoitus – vaan viesti menettämisen pelosta

Koira ei puolusta resurssia siksi, että se olisi “pomottava” tai haluaisi haastaa omistajansa. Se puolustaa, koska se pelkää menettävänsä jotakin tärkeää. Ruokaa, lepohetkeä, luuta, lelua – tai vaikka vain mahdollisuutta olla rauhassa.

Usein kyse on kokemuksista, jotka ovat opettaneet koiralle, että kun ihminen lähestyy, jotain otetaan pois. Sekään ei ole tyhjiössä syntynyt ajatus, vaan oppimisen tulos. Murina ei ole hyökkäys – se on yritys säilyttää jotakin itselle merkityksellistä.

Ketä koira pelkää – ja miksi?

Keskeinen kysymys resurssiaggressiivisuudessa ei ole niinkään “mitä koira puolustaa”, vaan: keneltä – ja miksi juuri tältä henkilöltä?

• Onko koiran ja ihmisen välillä kenties aiemmin ollut ristiriitoja?

• Onko ihminen ottanut asioita pois väkisin?

• Onko koiraa rangaistu, kun se on murissut?

Koiran ei tarvitse pelätä kaikkia – vain sitä yhtä, joka on aiemmin toiminut tavalla, joka jätti epävarmuuden tunteen. Ja silloin koira toimii ennakoivasti: yrittää varmistaa, ettei sama toistu.

Kolikon toinen puoli ihmisen pelosta?

Moni resurssiaggressiivisuuden muoto on todellisuudessa reaktio ihmisen tapaan toimia.

Esimerkiksi:

• Lähestytään koiraa suoraan, katse suunnattuna, käsi ojossa.

• Yritetään ottaa esine pois yllättäen tai ilman ennakkovaroitusta.

• Annetaan luu, mutta sitten testataan, “meneekö hermo” jos siitä kosketaan.

Koiran näkökulmasta nämä tilanteet ovat epäselviä, mahdollisesti uhkaavia. Mutta jos ihminen osaa käyttäytyä rauhallisesti, kaartaen, väistäen ja ennenkaikkea ennakoiden – koira ei koe tarvetta puolustaa itseään tai aarteitaan.

Usein aggressiivisuus ei siis ole koirassa – vaan tilanteessa, jonka ihminen olisi voinut hoitaa toisin.

“Koira otti omistajan resurssikseen” – vai pelkääkö se vierasta?

Yksi yleinen väärinymmärrys on ajatus siitä, että koira suojelee omistajaansa muilta ihmisiltä eli "Koira pitää minua resurssinaan". Esimerkiksi: puoliso istuu viereen → koira jähmettyy, murisee tai asettuu ihmisen ja puolison väliin.

Usein tulkinta on: “Koira omii minut ja puolustaa minua.”

Todellisuudessa koira todennäköisesti:

• ei ole varma toisen ihmisen aikeista,

• ei tiedä, miten tilanne tulee etenemään,

• ja reagoi jännitykseen asettumalla lähelle turvaansa – omistajaa.

Koira ei siis puolusta “sinua resurssina”, vaan tukeutuu sinuun kohdatessaan sitä pelottavan ihmisen, jonka aikomuksista se ei ole varma.

Jos aihe kiinnostaa, suosittelemme lukemaan myös aiemman artikkelimme pelkokäyttäytymisen kontekstista, jossa käsitellään tarkemmin sitä, miten pelko ja ympäristö muokkaavat koiran reaktioita.

Entä se vanha neuvo – vie pois ja anna takaisin?

Moni on kuullut ohjeen: “Ota siltä luu pois ja anna takaisin, niin se oppii ettei tarvitse murista.”
Tämä kuulostaa järkevältä – mutta käytännössä se vahvistaa juuri sitä pelkoa, jonka takia murina syntyy.

Koira oppii:

• “Kun ihminen lähestyy, minulta otetaan jotain pois.”

• Joskus saa takaisin, joskus ei.

• Ja lopulta: “Kannattaa varmuuden vuoksi puolustaa heti.”

Tämä ei lisää luottamusta – se ylläpitää epävarmuutta.

Sen sijaan turvallinen lähestymistapa voi olla esimerkiksi:

• ei suoraa lähestymistä, vaan kaartaen,

• ei esineen pois ottamista, vaan vaihtamista parempaan tai tarjoamista lisää,

• rauhallinen, ennustettava tapa toimia, jossa koira tietää mitä tapahtuu.

Kun ihminen osaa toimia koiran kannalta oikein, ongelma voi häipyä kokonaan – ilman pakkoa, ilman painetta.

Resurssiaggressiivisuus ei ole ongelma – vaan seuraus

Resurssiaggressiivisuus ei ole ominaisuus. Se ei kerro luonteen heikkoudesta tai ongelmista, vaan se on seuraus oppimishistoriasta ja pelosta – siis tilanteista, joita ihminen voi muuttaa.

Koira, joka murisee omistajalleen ruokakupilla, ei ole hankala. Se on ehkä kokenut, että ruoka viedään kesken kaiken – tai ettei se saa syödä rauhassa. Sen toiminta ei ole uhka, vaan viesti tarpeesta turvaan.

Vartiointi kertoo jostain koiralle arvokkaasta

Kun koira murisee resurssin äärellä, se ei pyri hallitsemaan ihmistä.
Se kertoo: “Tämä asia on minulle tärkeä, älä vie sitä pois.”

Resurssiaggressiivisuus ei ole tottelemattomuutta. Se on vain yksi pelon ilmentymä – ja usein seurausta siitä, että koira ei tiedä, mitä ihminen aikoo tehdä seuraavaksi.

Mutta samalla se on asia, johon ihminen voi vaikuttaa. Ei muuttamalla koiraa, vaan muuttamalla omaan toimintaansa: vähemmän suoraa painetta, enemmän ymmärrystä ja selkeyttä.

Murina ei ole yhteiselämän loppu – se voi olla uuden alun alku. Ei vastakkainasettelusta, vaan luottamuksesta. Ei esineiden pois viemisestä, vaan turvallisuuden tunteen rakentamisesta.