Siirry sisältöön

Peruutukset

Tilatun palvelumme voi peruuttaa kuluitta viimeistään vuorokautta ennen palvelun aloitusta. Palvelu katsotaan alkaneeksi ensimmäisellä tapaamisellamme joko kasvotusten tai netin kautta, tai kotikäynneillä silloin kun lähdemme tulemaan luoksenne.

Tämän jälkeen tulevista peruutuksista ryhmäkursseilla laskutamme täyden kurssimaksun - kurssin alettuahan ei enää toista koiraa tilallennekaan saa. Käytösneuvontaprojekteissa käytämme harkintaa siten että laskutamme jo tehdyn työn mutta emme välttämättä sovittuja seuraavia tapaamisia jos niistä ei ole meille vielä kuluja tai haittaa muodostunut.

Jos tapaaminen, tai kurssi, peruuntuu meidän johdostamme järjestämme korvaavan kurssikerran tai hyvitämme maksun siltä osin kuin palvelua jäi toteuttamatta.

Ryhmäkurssien yksittäinen väliin jäävä tapaamiskerta on lähes syystä riippumatta mahdollista korvata seuraavien ryhmien kanssa jos niissä on tilaa. Tästä sovitaan aina tapauskohtaisesti.

Koirasta johtuvat syyt:

- Nartuilla juoksuaika estää niiden osallistumisen sisäkursseille. Tässä tapauksessa järjestämme teille korvaavan kerran seuraavan vastaavan harjoitusryhmän kanssa. Joskus siihen saattaa mennä pidemmän aikaa ( esimerkiksi syksystä kevääseen ) kunnes seuraava ryhmä on. Ulkokursseille on mahdollista osallistua juoksuisen nartun kanssa, mutta on hyvä varautua siihen että teemme erikoisjärjestelyjä kuten harjoitukset viimeisenä tai hieman kauempana muista jotta kurssin muut koirat pystyvät keskittymään.

- Koiran sairastuminen. Sairaan koiran kanssa ei pidä harjoitella. Lisäksi monet taudit kuten kennelyskä ovat herkästi tarttuvia emmekä voi ottaa sellaisesta kärsivää koiraa sisälle koulutustiloihin. Näissä tapauksissa pyrimme myös järjestämään korvaavan kerran mahdollisuuksien mukaan.

Koirasta johtuvista peruutussyistä korvaava harjoituskerta järjestetään seuraavien ryhmien kanssa, jos niissä on tilaa.  

- Jos koiranne on meidän mielestämme soveltumaton kurssille, keskustelemme kanssanne asiasta ja koitamme löytää sille sopivan tavan ongelmanne hoitamisessa. On kuitenkin huomioitava myös muiden kurssille osallistuvien ihmisten ja koirien oppimismahdollisuudet sekä turvallisuus. Näissä tilanteissa ratkaisu mietitään aina tapauskohtaisesti, ja esimerkiksi tilanteessa jossa koira siirtyy ryhmäkurssilta yksityisohjaukseen ryhmäkurssin kurssimaksu hyvitetään yksityisohjauksen hinnassa jos tämä muutos tapahtuu ryhmäkurssin alkuvaiheessa.

Lähtökohtaisesti pyrimme siis aina löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.