“Ollaan käytä jo kahdella kouluttajalla, mutta mikään ei muuttunut.”
“Koira vaan tekee noin.”
“Ollaan kokeiltu kaikkea.”
Jos nämä kuulostavat tutuilta, et ole yksin. Nämä ovat itse asiassa ehkä yleisimpiä lauseita, joita kuulemme työssämme. Opin jo kauan sitten yhden asian joka tulisi muistaa, ja nykyään uskallan jo sanoa sen suoraan. Tulkitkaa se kuitenkin hyväntahtoisesti niinkuin itsekin ajattelen: Toivominen ei ole koulutusmenetelmä.
Tällaisessa käytösneuvontaprojektissa, joilla hoidamme esimerkiksi reaktiivisuutta yksilöllisesti, on yksi pieni mutta olennainen haaste: me näemme koiran ehkä tunnin tai kaksi kerrallaan, kerran tai kaksi kuukaudessa.
Loppu tapahtuu arjessa:
Valitettavasti meillä ei ole kristallipalloa, jolla näkisimme, mitä eilen oikeasti tapahtui. Siksi useimpien ongelmakäytösten purkaminen ei ole yksisuuntainen palvelu tai vinkkikokoelma, vaan yhteistyötä.
Kokemukseni mukaan yksi yleisimmistä kompastuskivistä on viestintä, toki suuntaan ja toiseen.
Esimerkiksi:
“ Hirveä haukku toiselle koiralle ”
Ei se väärin ole, näin varmasti kävi – mutta se ei vielä kerro juuri mitään.
Vertaa tähän:
“ Kävelimme töiden jälkeen kadulla. Ohi meni kaksi ihmistä, joita Rekku seurasi innostuneena. Rekku ei päässyt tervehtimään ja alkoi tämän jälkeen hyppiä minua kohti. Kielsin ja jatkoin matkaa. Noin minuutin kuluttua tuli vastaan toinen koira, jolloin alkoi voimakas haukkaminen ja rähinä. Namit ei kelvanneet taaskaan.”
Näiden kahden kuvauksen ero on valtava.
Jälkimmäisestä näemme:
missä tilanteessa koira oli
mitä ärsykkeitä tuli peräkkäin
miten koiran kierrokset nousi
ettei palautumista ehtinyt tapahtua
Ja juuri näiden asioiden perusteella ohjausta voidaan muuttaa oikeaan suuntaan.
Ymmärrän hyvin, että arki on kiireistä. Silti on hyvä tietää ja muistaa tämä:
1. Kun tietoa on vähän, me joudumme lähes arvaamaan.
2. Kun kouluttaja arvaa, ohjeista tulee aina yleisiä.
3. Ja silloin eteneminen on usein hitaampaa tai epävarmempaa.
Kyse ei ole moitteesta, vaan ihan käytännön syy–seuraussuhteesta. Jos olisin hyvä arvaamaan, keskittyisin lottoamaan.
Useimmiten kyse ei ole siitä, että koira olisi “toivoton tapaus”. Yleisimpiä syitä kokemukseni mukaan ovat:
ohjeita on vaikea toteuttaa arjessa
koira joutuu toistuvasti vaikeisiin tilanteisiin, jolloin yleensä väärä käytös vahvistuu kokoajan
kuormitus kasaantuu huomaamatta arjessa
odotetaan nopeaa muutosta, ilman arjen käytännön muutoksia
Kaikki nämä ovat inhimillisiä – ja kaikkiin näihin voidaan vaikuttaa. Muistaakseni Albert Einstein sanoi "Insanity is doing same thing over and over again and expecting different results". Vapaasti suomennettuna: On hulluutta tehdä asiat aina samalla tavalla, ja odottaa eri lopputulosta.
Jos haluat, että käytösterapia etenee, nämä asiat kertovat yllättävän paljon ongelmassa kuin ongelmassa:
Kerro mitä tapahtui ennen reaktiota, sen aikana ja sen jälkeen
Kerro missä olitte ja mitä koira näki tai kuuli
Mainitse palautuminen: rauhoittuiko koira ja kuinka nopeasti
Kerro toistuiko tilanne saman päivän aikana
Jos jokin tuntui uudelta tai poikkeavalta, mainitse se
Tämä ei vaadi esseitä – vain olennaisten asioiden näkyväksi tekemistä.
Käytöshaasteiden hoitaminen on hidasta, ja koira harvoin muuttuu yhdessä yössä tai tapaamisessa.
Mutta se on mahdollista – kun kaikki näkevät saman kartan.
Koira tekee parhaansa.
Useimmat omistajatkin tekevät.
Ja kun yhteistyö käyttäytymisneuvojaan toimii, yleensä myös ohjeet toimivat jolloin muutos ei ole vain mahdollista – se on todennäköistä!